| Toimitsijahaastattelu |
|
"Eihän jazzduunista poiskaan osaa olla" Infossa kielitaito ei ainakaan ole esteenä asioiden hoitumiselle. Kollega koulussa sai houkuteltua kielitaitoisen Heli Tyynysniemen aikoinaan Pori Jazzin vapaaehtoistyöntekijäksi infoon. Työ on ollut sen verran palkitsevaa ja mielenkiintoista, että Heli on viihtynyt infotiskin takana jo kuusi seitsemän vuotta, ihan tarkkaan hän ei mukaantulovuottaan muista. – Jazztyön hauskin puoli on se, että se on niin erilaista varsinaisesta leipätyöstä, Kuninkaanhaan yläasteella ruotsia ja saksaa opettava Heli totesi. Heli Tyynysniemi piti välillä kaksi vuotta vapaata jazzhommista, toisen kerran ulkomaanmatkan takia, toisen kerran ihan tarkoituksella huilatakseen ja katsellakseen jazztouhua ulkopuolisen silmin. – Erityisesti ensimmäinen kerta jazztöissä oli hieno kokemus. Vuosien varrella tuntemukset ovat tasaantuneet, mutta ei näistä hommista malta taaskaan pois olla. Aina jazzien loppupuolella tulee kyllä tunne, että katsotaan nyt, viitsiikö sitä enää seuraavana kesänä lähteä mukaan, Heli kertoi. Jos Porissa ei ole jazzien aikaan, tuntuu siltä kuin koko jazzeja ei olisi ollutkaan. Tällainen tuntemus Helillä oli sinä kesänä, kun perhe oli jazzien aikaan ulkomailla. Infossa työskentelee jazzien aikaan 15–20 vapaaehtoista, ja he tekevät töitä sekä jazzkadun infopisteessä että konserttien aikaan Kirjurinluodon infossa. Infossa ahertavat ovat tottuneet kysymyksiin laidasta laitaan: Missä on lähin pankkiautomaatti? Mitä tarkoittaa raatihuoneen fasadissa teksti Curia arctopolis (se muuten tarkoittaa Karhukaupungin neuvotteluhuone)? Missä voi hypätä benji-hypyn? Mikä on konsertin soittojärjestys? ...ja niin edelleen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Atk onkin oiva apuväline infossa muun muassa silloin, kun asiakkaat kysyvät muusikoiden soittojärjestystä ja soittoaikatauluja. – Yleensä kaikki meidän asiakkaamme ovat iloisia ja tyytyväisiä saamaansa palveluun, Heli totesi odottaen jo innolla uusia kuvioita tämän kesän jazzeilla. Työvuorojen lomassa kun ehtii katsastaa aina jotakin musiikkitarjonnastakin. Heli Tyynysniemi osaa neuvoa jazzvieraita monilla kielillä. |
